Maistellaan - El Hefe, vituiksi meni

17.7.2020 Päätin eilen hetken mielijohteesta laittaa uusimman vehnän jo maisteluun sillä olihan pullotuksesta jo 9 päivää aikaa. Aikaisempi vehnäolut oli jo seitsemän päivän kohdalla erittäin maistuvaa joten odotukset tämän suhteen olivat korkealla. Pullotusvaiheessa tuoksu ja makumaailma antoi ymmärtää että tavoitteisiin kevyemmästä banaanisuudesta päästäisiin. Lisäksi alkoholiprosentti oli osunut lähelle tavoitteita ja olin vielä omin kätösin väkertänyt etiketit pulloon joten tässähän alkoi jo ennakkoon olla todella ylpeä tuotoksestaan. El Hefe Tättärätää! Siinä se on, ensimmäinen etiketillinen tuotokseni. Tämä oli itseasiassa päätetty jo ennen laitteiston saapumista. Hefeweizen on oluiden aatelinen kuninkaallisen vaahtokruununsa kanssa joten halusin tuotokselle myös arvoisensa nimen. Kuvan suhteen vaihtoehtoja oli vain yksi - Sauli Niinistö turvamiestensä kanssa. Tein alkuperäisen vedoksen valmiiksi jo joskus huhtikuussa, mutta tätä lopullista etikettiä tehdessä tuntui väärältä käyt...