Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2020.

Maistellaan - Good Boy Riki

Kuva
Nyt kun pullotuksesta on pari viikkoa vierähtänyt niin on aika laittaa uusin tuotos maistoon. Toiveissa on luonnollisesti että kahden edellisen erän tapaisia epäonnistumisia ei tulisi, vaan että olut olisi jotakuinkin juotavaa tai mielellään peräti hyvää. Toki 14pv pullossa on aikaisempien kokemusten perusteella hieman vähän mutta kuka muka jaksaa odotella? Ennen varsinaista maisteluanalyysiä on aika avata hieman tarinaa oluen nimen ja etiketin taustalla. Good Boy Riki Riki unelmoi kaihoisasti PMP:n oluista Etiketistä varmaan käy ilmi että nimen Riki (Ricky, Rik ym.) on kuvassa esiintyvä koira ja hieno koira onkin! Kyseessä on siis veljeni vähän reilu vuoden ikäinen shiba, ja oikeastaan jo ennen ensimmäistä olutta olin päättänyt että Riki ansaitsee oman oluensa. Syynä tähän on ETKO brewingin panimokoira; Ipa the shiba. Luonnollisesti olen myös Ipan iso fani, mutta en voinut välttyä ajatukselta että mitä Riki on asiasta mieltä että on olemassa shiba jolla on oma oluttyyli kun taas Rikil...