Maistellaan - Good Boy Riki

Nyt kun pullotuksesta on pari viikkoa vierähtänyt niin on aika laittaa uusin tuotos maistoon. Toiveissa on luonnollisesti että kahden edellisen erän tapaisia epäonnistumisia ei tulisi, vaan että olut olisi jotakuinkin juotavaa tai mielellään peräti hyvää. Toki 14pv pullossa on aikaisempien kokemusten perusteella hieman vähän mutta kuka muka jaksaa odotella? Ennen varsinaista maisteluanalyysiä on aika avata hieman tarinaa oluen nimen ja etiketin taustalla.

Good Boy Riki

Riki unelmoi kaihoisasti PMP:n oluista

Etiketistä varmaan käy ilmi että nimen Riki (Ricky, Rik ym.) on kuvassa esiintyvä koira ja hieno koira onkin! Kyseessä on siis veljeni vähän reilu vuoden ikäinen shiba, ja oikeastaan jo ennen ensimmäistä olutta olin päättänyt että Riki ansaitsee oman oluensa. Syynä tähän on ETKO brewingin panimokoira; Ipa the shiba. Luonnollisesti olen myös Ipan iso fani, mutta en voinut välttyä ajatukselta että mitä Riki on asiasta mieltä että on olemassa shiba jolla on oma oluttyyli kun taas Rikillä ei ole edes yhtä vaivaista olutta. Halusin säästää Rikin mielipahalta ja epäoikeudenmukaisuuden tunteilta joten lupasin että ensimmäinen oma IPA-olueni tulee nimetyksi hänen mukaansa. Ja tässä se sitten on!

Good Boy Riki on kuten esikuvansa - oman tien kulkija joka ei välitä maailman menosta tai tee mitään muiden toiveiden perusteella. NEIPAvillityksen keskellä on hyvä palata perusasioiden pariin ja muistella mikä se IPAn pointti alkujaan on ollut - katkerot. Tavoitteena oli tehdä tasapainoinen tuotos joka kunnon West Coast IPAn tapaan perustuu tukevan rungon ja kunnon katkeroiden jalolle aatteelle. Mutta miten tässä onnistuttiin?

Maistelu

Pulloa avatessa kuuluu kohtalainen sihahdus, hiilareita selvästi on jo muodostunut mutta aivan vielä ei taida olla valmista. Lasiin kaadettaessa vaahtoa muodostuu oikein kivasti joskin suurin osa tästä häviää yhtä nopeasti kuin tulikin. Hiilihappoja näyttäisi ensiarviosta huolimatta olevan ihan kivasti eli ei tämä mikään "flätti" kyllä ole. Väri on halutunlainen ja oikeassa valaistuksessa (ei kuvan valaistus) jopa kaunis, juuri sellainen kuin West Coast IPA:n kuuluukin olla. Tuoksu hieman raa'ahko, humaloinnin aromit iskevät aika terävästi päälle ja tietynlainen ei-toivottu tuoreus on läsnä. Tässä vaiheessa tulee myös pieni "tunkkainen" sivumaku tuoksuun mukaan mutta tämä johtunee siitä että ajatuksissani kaadoin hiivan jämät myös lasiin perään. Harmi juttu, sillä nyt ei maistellessakaan varmaan saa oikein realistista kuvaa siitä missä mennään.

Ensimaisto on samaan aikaan hieman vetinen, mutta toisaalta perään kaadettu hiiva maistuu selvästi minkä takia ne toivotut maut jäävät ehkä hieman piiloon. Humala ei pääse oikein vielä esiin ja laimea on se mihin tämän maun voisi tällä hetkellä kiteyttää. Hiilihappoja voisi kuin voisikin olla enemmän, mutta jälkisokerin määrän pitäisi olla kunnossa niin eiköhän aika kellarissa tuon hoida kuntoon. Tämän maiston perusteella katkerohumaloita olisi voinut laittaa vähän reilummin sillä katkerot ei kyllä maistu ei sitten yhtään. Toisaalta taas tuo ylimääräinen hiiva tuo selvästi pienen poltteen joten ehkä se peittää halutut maut, en tiedä. Runko sitten taas on todella hyvä. Hyvä mallaspohja tuo olueelle tietynlaista ryhdikkyyttä, mutta pelko siitä että tämän myötä olueeseen tulisi mukaan dunkelmaista maltaan makeutta jäi onneksi turhaksi. Olipas tämä iloinen yllätys!

Ainoa varsinainen huolenaihe on oluen nielaisun jälkeen suuhun jäävä todella jännä jälkitunne, ei varsinainen maku mutta tunne. Jää vähän sellainen "vesi kielellä" -fiilis, mutta ei hyvällä tavalla kuin nälkäisenä pizzan nähdessä, vaan enemmän sellainen pieni kuvotus. Toivon kovasti että tämä johtuu perään kaadetuista hiivanjämistä ja seuraavassa maistossa tätä ei käy.

Yhteenvetona voidaan todeta että kyllä tässä potentaalia on. Vähän on vielä tylsä mutta virhemakuja ei ole, väri ja runko aivan nappiin ja tuoksukin on lupauksia herättävä. Hiilareiden puute korjaantuu parin viikon lisäkypsyttelyllä ja tämän pitäisi vaikuttaa myös vaahdon pysyvyyteen. Hiivajämien kanssa sekoilun takia humalointi ei oikein päässyt esille, mutta uskon että kyllä tuoltakin onnistumisia löytyy. Parin viikon ihmettelyllä uskon että käsissä on vähintään kelvollinen olut, ja jos humalointi on edes vähän sinnepäin ja tuo jännä jälkitunne jää pois, niin ehkä jopa mainio olut.

- Olavi

Tätä kirjoittaessa lasissa oli Pahan mielen panimon Good Boy Riki sekä Pahan mielen panimon Kesämökki. Jälkimmäinen oli yhä aika hirveää